Arvioita

Ensiksi tosiasiat:
Luen kirjoja
En ole kirja-arvostelija, pidän jopa hyvinä kirjoja, joista arvostelijat antavat 1-2 tähteä
Pidän kirjoista

Alkuhöpinöitä:
Luin tuossa muutama päivä sitten Kata Kärkkäisen esikoisromaanin Minä ja morrison. Ja pidin kirjasta. No, ajattelin sen jälkeen kirjoittaa tänne, kuinka hyvä ja loistava kirja se on. En tehnyt sitä. Ajattelin, että kun tätä tekstiä sitten lukee joku, joka tietää jostain jotain ja kertoo minulle kuinka en ymmärrä yhtään mitään, sehän on ihan p***a kirja.

Oikeita arvioita:
Suunnitelma: menen internetin ihmeelliseen maailmaan, lainaan muutamia lauseita kirjan arvosteluista ja väitän, että kyllä, näinhän se on. No, kun pääsen nettiin, en löydäkään arvosteluja kirjasta, kaikki arvostelut ovat vain kirjaan perustuvasta elokuvasta Minä ja morrison. No, en häkelly. Siirryn Kata Kärkkäisen omille sivuilleen ja katson mitä mieltä Kärkkäinen itse on: "...heittäydyin touhukkaana työhön aavistamatta lainkaan että tällä kertaa en joutuisi ainoastaan ennakkoluulojen riepoteltavaksi vaan että minulle yritettäisiin laittaa suitsia ja jopa kirjallista kuonokoppaa". Kun viimein löydän myös muita arvosteluja, huomaan saman tyylin säilyvän. Kukaan arvioiden kirjoittajista ei ole pitänyt kirjasta ja he ovat antaneet Kärkkäisen menneisyyden vaikuttaa arviointeihin. No, en välitä.

Oma arviointi:
Yleensä kun valitsen kirjoja kirjastolta, en lue takatekstejä. Voin olla hieman tyhmäkin, mutta valitsen kirjoja pääasiassa kansikuvan, nimen, kirjailija ja intuitiitioni perusteella. 95% näin valituista kirjoista on ollut onnistuneita valintoja. Ja niin myös tämä; Kata kärkkäisen: Minä ja morrison (tammi, 1991). Kirjassa n. 20-v. nuori nainen harhailee elämässään, haluaisi saada jotain pysyvää, parempaa, mutta on jo lähes luopunut toivostaan.
Jo ensimmäisellä sivulla olevat lausahdukset naisen omasta elämästä olivat niin lähellä minua, että minun oli pakko lukea eteenpäin. Todelllisuudessa kirja ei ollut täydellinen ja juonikin on käytety jo kymmenissä kirjoissa, mutta ne pienet lausahdukset ympäri kirjaa sopivat myös minuun ja siksi kirjan arvostus nousi.


Loppuarviointi:
Olen ehkä liian "tunnepitoinen" lukija ja ajattelen liikaa, mutta se on minun tyylini enkä aio todellakaan ikinä vaihtaa sitä. Tyyliini kuuluu myös kirjoittaa ylös kirjoissa olevia hyviä lauseita ja myös sen takia luen liian "tunteikkaasti".
Mutta yhtä asiaa en hyväksy: kun arvostelijat arvostelevat kirjoja, he eivät ajattele vain kirjoja (kuten pitäisi olla) vaan myös sen henkilön (julkkiksen) elämää. Näin myös on tänään kun Anssi Kelan esikoiskirjan arvostelut ilmestyivät (ne ensimmäiset).


P.s. Sain tietää vasta etsiessäni kirjan arvosteluja, että elokuva "Minä ja morrison" perustuu tähän kirjaan. Tai sitten se saattaa johtua etten ajatellut asiaa (seli, seli).