perjantai 30. lokakuuta 2009

Halloweenin kummastelua


Okei, tänään ei ehkä oo oikee Halloween päivä, mutta itse olen ainakin osallistunut siihen koulun kautta. Siellä oli jonkin näköinen pukeutumisjuttu ja muuta oheitoimintaa. Itse en kuitenkaan jaksanut osallistua. Sanotaanko, että oli parempaakin tekemistä.

Kävin tänään myös katsomassa Fame-leffan. Itse pidin siitä huomattavasti. Jonkin näköistä tarkempaa analyysia tulee varmaan joskus...

Koeviikko alkaa ens viikon tiistaina. Arvatkaa kuka ei ole lukenut yhtään. Sanotaanko, että vaikka koeviikko on helpompi systeemi, kuin se, että kokeet olis silloin tällöin (sanoo henkilö joka tälläkin viikolla teki 2 koetta), on se silti aika tylsää lukea niihin.

Sitä paitsi huomenna oon menossa yksiin suuremman väen pikkujouluihin. Ilmassa on pientä pukeutumiskriisiä... Mutta toisaalta 90% muista on siellä jakkupuvussa, että sellainen tilaisuus mulla :D

Ja niin, en saanut sitä työtä. Koska minulla on liikaa rajoituksia työaikojen valinnassa. Tai jotain. Ai miten niin ärsyttää???

tiistai 27. lokakuuta 2009

Suosikin parhaat palat

Olen ollut Suosikin tilaajana muutaman vuoden tuossa yläasteen aikana ja lehti pysyi silloin yhtenä lemppareistani. Tästä johtuen en siis ikinä tajunnut niitä "hauskoja" juttuja, joista kaikki muut aina puhuivat.

Nyt ostin kuitenkin pitkästä aikaa yhden irtonumeron, sillä se sisälsi yhden haastattelun, jonka halusin lukea. Kuitenkin lehden kokanaan luin ja en voinut kuin hymähtää muutamille kirjoitetuille jutuille lehden sivuilla.


*Jutun otsikkona on "Kunnioita kehoasi" ja siinä listataan 20 asiaa, jotka vaikuttaa kehon hyvinvointiin. Nuorille teineille varmaan ihan hyvää luettavaa, mutta itseäni vain rupesi hymyilyttymään koko lista. Eikö muka terveystiedon tunneilla kerrota mm. "ravinnolla on jättivaikutus...elimistön toimintaa" ja "säännöllinen liikunta tuo hyvää oloa ja kohottaa kuntoa".
Ihan huiman uusia asioita, kenelle muulle nää oli ihan uusia asioita???

*Lehdessä oli kirjavinkki, jossa ensin oli "Suosikki luki:" ja sitten kerrottu kirjan nimi kokonaan. Sen jälkeen oli "Kirjan pointti:" jossa kerrotaan kirjan sisältö hyvin yksinkertaisesti, että myös se luokan 5:sia saava ymmärtää mitä kirjassa luetaan. pointti???

*Sivun laidassa otsikkona "Lifestyle, Tuunaa itsesi" Sivun pointtina erilaisiin tarpeisiin (isänpäivän lahja, kello, hiustuotteet, hemmottelupaketit) eri budjetteihin sopivat vaihtoehdot. Erikoista kuitenkin, että sama "budjettiotsake" antoi aika väljät reunat mikä voi olla halvin ja kallein. Tässä nimittäin "kengännauhabudjetissa" hinnat olivat 6,90€-139€, "keskiluokka" 8,90€-349€ ja "pappa betalar" 10,90€-390€. Ymmärrän kyllä, että tuotteet ovat erihintaisia, mutta samassa kategoriassa yli 300€ ero. Ei käy mun järkeen.

Onneksi kuitenkin lehti pysyy joidenkin asioiden asioiden kannalta samanlaisena. Bees&Honey-sarja riemastuttaa edelleen tyhmillä kysymyksillään ja Vehniäisen piirrokset ovat edelleen laatukamaa.

Mutta nyt jatkan Suosikin lukemista, hiioihoi!!!

P.s. Ymmärtäkää sarkasmia. Tämän jutun tarkoituksena oli olla humoristinen, ei vakavasti otettava :D

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Pannu kuumenee

Joskus ottaa päähän ja pahasti. Joskus tuntuu, että kaikki vain menee pieleen ja silloin ei auta oikein mitään.
Silloin on kiva katsella vanhoja kuvia kuvakansiosta, ja etenkin niitä kuvia, jotka tekevät tosi iloiseksi. Sen takia voisin tähän kerätä muutaman kuvan, jotka tekevät minut ainakin vähän iloisemmaksi :D
Viime vuoden Maata Näkysissä-festarit. Aivan ihanat ja harmittaa ihan sikana, kun en pääse tänä vuonna. Tai pääsen jos 3 ihmistä peruu paikkansa. Ihanat muistot, ihanaa musiikkia :D
Tarvitseeko edes sanoa enempää. Wanhat. Vielä viime vloppuna kertailtiin kavereiden kanssa tanssiaskeleita. Voi kun voisi tanssia uudestaan. (missä tuota pukua voisi käydä uusestaan)

Viime juhannuksen festarit Himoksella. Vaikka nukkuminen olikin vähän vaikeeta ja kotiin pääseminen enemmän kuin parasta, haluan silti ens vuonna UUDESTAAN!


Viime kesän eka kunnon ulkomaanreissu espanjaan. Rakkautta isolla ärrällä!!! Tänne on pakko vielä joskus päästä uudestaan!!!


Hyvin moni voi olla tästä eri mieltä mut mä sanon, et lovetan 24/7!!! Harmi et seuraava keikka näillä näkymin vasta ens maaliskuussa :( Tähtiotsa!!!


Tässä nyt sattumoisin viimeisen vuoden ajan parhaita juttuja. Näitä katsellessa ja muistellessa paha mieli menee kyllä kaaaaaaaaauas pois :)

torstai 22. lokakuuta 2009

Ei niin kiva juttu...

No niin, täälläkin sit ollaan kipeenä. Oonkin jo pystyny olemaan terveenä jopa pari kuukautta :D
Onneks tän ei pitäis olla mitään vakavaa (possua yms.), vaan kuume on jo laskenut aika reippaasti. Onneksi.

Valitettavasti kouluhommat jäivät tosi pahasti jälkeen. Ja vain kahden päivän ajan. Eihän tässä ollutkaan kuin 2 eri koetta ja yksi esitelmä. Juuri tälläiset päivät, jolloin koulussa oikeesti tapahtuiskin jotain. Ei kiva lainkaan. Toivottavasti saan tehdä ne ensi viikolla.

Mutta koska ajatukset ei liiku kovin nopeesti on aika palata muutama viikko taaksepäin. Kävin nimittäin Tallinnassa nopeesti pyörähtämässä. Kuvia ei ole ollut koneella, mut nyt sain sentään puolet kuvista ladattua, ikävä takaisin.

Rotermanin-liikekeskus oli ihan ok. Sieltä löytyi Bershka ja Stradivarius ja Pull&Bear ja tais se Kalev-suklaakauppakin liittyä siihen. Valitettavasti vain alue on hyvin kesken ja etenkin kun koko ajan satoi vettä, hiekkamaa oli aivan vetinen ja täynnä lammikoita (kuten kuvasta jotenkin näkyy). Ei siis ihan onnistunut. Mielenkiinnolla kyllä odotan kun paikka valmistuu.


Vanhaa kaupunkia näimme reissulla juuri tämän verran. Taustalla näkyy ne kukkakaupat, jotka kaikkien Tallinnan kävijöiden pitäisi tietää :D. Tännekään asti emme olisi tulleet, jos kaupat (rahanvaihtopisteet) olisivat olleet auki ennen 9ää. Kuvassa minä olisin tuossa edustalla kivasti, mutta kuten kuvasta myös näkyy, vesisade oli aika ikävä.



Ja loppuun ah, aamupalani, kupillinen lattea (ja panini, joka ei näy kuvasta). Valitettavasti en edelleenkään pidä Virolaisesta maidosta, joten lattekaan ei ollut parhaan makuinen, mutta kyllä se meni. Oli kyllä ihan siistiä nauttia aamupalaa kunnon eurooppalaiseen tyyliin hienossa kahvilassa :D
Mutta minä jatkan teen litkimistä ja toivotaan, että huomiseen mennessä toipuisin sen verran, että tarkenisin mennä työhaastatteluun. Ja toivotaan, että myös saisin paikan.
(tänään tuli viesti kyllä toisesta paikastakin, että ota yhteyttä niin saat töitä, miksei se viesti voinut tulla kuukausi sitten???)

perjantai 16. lokakuuta 2009

Historian lehtien havinaa

Mitä tehdä silloin kun ei ole oikeasti yhtään mitään tekemistä.

-Silloinhan sitä katsotaan ne tyhmimmät elokuvat, jotka on nähty jo miljoona kertaa

-Silloin on koneella ja yrittää keksiä jotain järkevää tekemistä. (katsoa esim. youtubesta aivan huippumahti sarjaa; The Secret Life of Americn Teenager!)

-Viimeisenä vaihtoehtona on sitten siivoaminen, joka suomeksi käännettynä tietenkin tarkoittaa vanhojen vihkojen käymistä läpi ja nostalgisia mielleyhtymien saamista.

Tuo viimeinen kohta yleensä johtaa siihen, että saa jonkun huipputärkeän jutun, joka on pakko tehdä ja minulla se juttu oli luokkakavereiden jäljittäminen.

Olen siis ollut kaksi ensimmäistä kouluvuottani eräässä pienessä kyläkoulussa. On aika jännä lähteä selvittämään kyseisiä luokkalaisia, koska silloin oli vasta pieni pikkuinen.

Onneksi sentään olen tajunnut tämän tulevaisuus-heräämisen jo silloin, olin nimittäin kirjoittanut kaikkien nimet suloisiin kirjoihin. Näihin kirjoihin liittyen muuten, löysin todella suloisia tekstejä. Muutaman niistä voisin laittaa tännekin näytille :D

Valitettavasti tämä etsintä ei päässyt kovin pitkälle, sillä internetin syvyyksistä löysin vain muutaman henkilön (=facebook, oisko jo aika mennä...ei!). Huomasin, että onhan ne ihan taitaviakin ihmisiä...vau!

P.s. Kävin kuvailemassa eilen, siitä vierestä ajoi auto ohi. Ja pysähtyi katsomaan mitä teen. Hieman lopahti innostus.

P.p.s. Millä todennäköisyydellä saa töitä, jos arvioi palkkatoivomuksen väärin, ei ole oikein kielitaitoa, ei ole työkokemusta ja otetaan vain muutamia hakijoita?

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Huomenna paistaa aurinko

Kun haluaa jotakin aivan mahdottoman paljon, yrittää tehdä sen eteen niin paljon kuin mahdollista. Sitten jossain vaiheessa rupee miettimään mahdollisuuksia, saada se asia. Sitten huomaa, että ei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä. Tai mahdollisuudet ovat se alle 5-prosenttia. Mitä silloin pitäisi tehdä???


Lauantai-ilta. Molemmat kodin osapuolet ovat kotona. Molemmat rentoutuneina. Ruokaa valmiina odottamassa ja hyvää viiniä jääkaapissa myös. Elokuva, jonka toinen on jo nähnyt, joten hän menee sittenkin nukkumaan.



Tylsä sunnuntai. Talo aivan tyhjänä ja energiaa, vaikka muille jakaa. Ahaa, onhan minulla puhelin ja musitio täynnä numeroita. Niin, joista puolet on poissa käytössä tai ihmisten, joiden kanssa en ole puhunut yli 3:een vuoteen. 1/4 on ihmisten, joiden kanssa en halua edes puhua. Loppu 1/4 on ihmisiä, jotka viettävät syyskomaa, jossain muualla kuin paikassa, missä he voisivat olla kanssani. Päädyn siis viettämään iltani koneen ja sen viinilasillisen kanssa :D


Joskus asiat eivät aina mene ihan niin kuin kuvittelisi. Ei edes aina joka toinen kerta.


Niin, ja kun katsoo vielä rahapussiinsa ja kaivelee sitä, sieltä löytyy vielä juuri eilen vanhaksi mennyt leffalippu. Voiko vielä mennä paremmaksi?

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Huo huh

Mitä! Onko oikeasti aikaa kulunut jälleen ihan liikaa??? Nähtävästi on, kun kukaan ei sanonut vastalausetta :D

Täytyy vaan sanoa, että luulin, että aikaa olisi muka enemmän, mutta täytyy perua sanansa. En ole kahteen viikkoon käynyt koneella kuin kerran lukemassa sähköpostini. Se ehkä kertoo kiireestä ja väsymyksestä, josta tällä hetkellä kärsin.

En kyllä tajua mistä tälläinen väsymys voisi johtua. Sanotaanko, että jos nukkuu joka yö yli 7 tuntia ja silti väsymys on aivan sietämätön, mistä se voisi johtua? Joku kavereistani väitti sen olevan kaamos-masennusta. Samaa sanoisin minä, valitettavasti

Kuitenkin tässä on ehditty touhuamaan vaikka mitä, on käyty Tallinnan-risteilyllä, on tehty koulu hommia, on aloitettu soittotunnit, on juhlittu sekä koulussa, koulua ja vähän muuallakin.

Nyt kuitenkin jatkan syyslomaani, joka varsinaisesti alkaa vasta maanantaina eli huomenna. Ja miten ajattelin sen viettää??? Katsomalla Pakoa (3. tuotantokausi, melkein jo katsottu), lukemalla äikän kurssille kirjoja, lastenleirillä oleilua, psykan kokeeseen lukemista. Niin, ja ehkä hieman rentoutumista :D