lauantai 21. helmikuuta 2009

Kiellettyjä hedelmiä




Kävin tuossa vähän aikaa sitten katsomassa elokuvan nimeltä Kielletty hedelmä. Kyseessä on jälleen yksi Dome Karukosken taidonnäytteistä (että löytyykin Suomesta vielä mahti elokuvaohjaajia Kaurismäen jälkeen).

Elokuva kertoo kahden tytön kasvutarinan. Tyttöjen juuret ovat pohjoispohjanmaan lestadiolaisyhteisössä ja arvot pohjautuvat sinne. Kuitenkin nyt toinen tytöistä haluaa kokeilla jotain uutta ja lähtee Helsinkiin kokeilemaan "oikeaa elämää". Hänen ystävänsä lähtee mukaan matkalle, ikään kuin suojelusenkeliksi, mutta saa itsekin kokeilla minkälaista on viettää "tavallisen" ihmisen elämää.

Karukoski on saanut hienosti vangittua nuorten kasvun ja haurauden. Elokuvassa näkee, kuinka tytöt kamppailevat oman uskonsa ja vapauden rajoilla. Kuinka vaikeaa on antaa vaan mennä, kun oma arvomaailma taistelee vastaan jokaisella hengenvedolla.¨


Vaikka tunnelma kosketti hyvinkin syvältä, kuvasta puuttui silti jokin. Elokuva ei mielestäni oikein misssään vaiheessa päässyt itse asiaan. Mentiin vain koko ajan kohtauksesta ja taphtumasta toiseen. Vaikka hienot kuvakulmat ja kohdat olivatkin upeita, välillä tuntui, että ne olivat vain hienoja, elokuvan täytettä.
Lisäksi elokuvassa häiritsi liika "piilo"mainonta. Sen vielä ymmärrän, että nettisivuilla ym. on kaikennäköisiä mainoksia kyseisestä elokuvasta, mutta ei mainostuotteen tarvitse olla lähes jokaisessa kohatuksessa täydellisesti esillä. Lisäksi murre... Onhan ihan kiva saade vähän eri kuvakulmaa, mutta minä olisin jättänyt pois.

En silti väitä, että elokuva olisi huono tai siihen ei kannattaisi tuhlata rahojaan, päin vastoin. Elokuva on hyvä ellei jopa täydellinen. Menisin sen katsomaan milloin vain voisin uudestaan. Elokuvassa oli hauskoja kohtia, sai nauraa yllin kyllin, mutta myös vieräyttää muutaman kyyneleen.

Niin ja muutama sana yleisöstä. Nuoria pariskuntia (=tyttönen poikaystävänsä kanssa), ystävyksiä keskenään. Miehiä näkyi...juuri noissa pariskunta jutuissa, ei juuri muuten. (ja ei voida puhua kuin suht nuorista ihmisistä)

p.s. en sit ole mikään arvostelija, yritän vain kirjoittaa kohtalaisia tekstejä joista voisi olla joillekin hyötyä ja iloa.

2 kommenttia:

-SL kirjoitti...

Hyvä arvostelu!

Emmi kirjoitti...

*~SL:
kiitos, että tykkäsit :D