Ensin hieman arvelutti lähteä ollenkaan tälle leirille, sillä olen jo 3 vuotta leiriläisiä vanhempi (tuli mieleen, et apua, nyt saatte tietää mun iän, mut sit muistin, et oon kertonu wanhoista, jotka on lukion 2. vuonna :D). Leirillä kyllä kaikki epäluulot haihtuivat kuin savuna ilmaan. Joku ulkopuolinen olisi jopa voinut väittää, että olen jopa heidän ikätasollaan. No, ei nyt ihan niin (mitä pahaa on siinä, että leireillä antaa kaikkensa:D)
Leiri itsessään oli tosi mukava. Ihania ihmisiä, ihanaa tunnelmaa ja muutenkin ihania juttuja. Tällä porukalla oltiin tavattu jo aikaisemmin, joten jotain jo tiesi ihmisistä. Valitettavasti vaan ikinä ei kannata olettaa yhtään mitään. Me nimittäin oletettiin asioita, mutta ei ne sit toimineet niiin kuin olisi pitänyt. Tuntuu vaan et ikinä ei (millään) leireillä jaksa odottaa sinne viimeisiin päiviin, jolloin vasta oikeasti ryhmä toimii täydellisesti. Itse ainakin elän sellaisessa harhakuvitelmassa, et jos ryhmä tapaa kerran, niin se toimii täydellisesti. Ja hah!
Valitettavasti mä vaan alan olla jo hieman kyllästynyt tähän leireilyelämään. Monta kertaa tuntu siltä, et en enää koskaan mene ripareille (kumminkin varmaan oon taas ens kesänä taas lähössä valvojaks yhdelle ja sit toiselle, jonka ennakkoviikonlopussa olin tuossa kuukausi sitten :D). Toisaalta taas muutaman kerran tuli sellanen fiilis, et mä en ikinä haluu lähtee pois. Ens kesänä voi olla vähän outo fiilis, jos ei mee mihinkään. Tai viimeistään kesä -10 voi olla outo (mut epäilen, et silloin mulla on niin paljon muita juttuja, et silloin ei enää ripareita ajatella :D). Onneks mulla on sentään varkkari(=varhaisnuorten)leirit, joilla saa viihtyä (esim. ens viikonloppu :D)
Mut vaikka ehkä ystäviä ei itse leiriläisistä tule (isoset on asia erikseen:D), niin jäi sieltä silti aika herkulliset muistot :D Sanotaanko, et on leirejä joissa tapahtuu ja leirejä joissa sattuu, mut tällä leirillä Sekä sattui, Että tapahtui. Ensinnäkin mä sain 3 kuhmua (lamppu kaatu, törmäsin toiseen leiriläiseen ja törmäsin seinään), liekkipierut (ette edes halua tietää), haava päässä, kuhmuja, mustelmia, nyrjäytyksiä, partavaahtoa lattioilla, huoneitten lattiat täysin tahmeita..
Lisäksi pääsin minäkin kokeilemaan pokka-vesi-pokeria (häviät: juot lasillisen vettä, hymyilet: puoli lasia, naurat: koko lasi vettä). Me pelattiin sitä 2 tuntia. 5 ihmistä, hävisin aina n. joka 4:n, mut sit repeilin kaikelle mahdollisille, joten jouduin juomaan ihan sikana vettä. Yks joutu luovuttamaan, siinä vaiheessa päätettiin, et pelataan enää 20 minsaa, ettei pyörrytä ihan kokonaan. Sen jälkeen mulla ja yhel pikkusel tuli törkee taisto siitä, kumpi luovuttaa. Kumpikin halus luovuttaa, mut ei voinu, sillä kyse oli "elämästä ja kuolemasta". loppujen lopuks kumpikaan ei luovuttanu, mut pelin lopussa juoksu oli kovaa :DDD Muutenkin tää tyyppi oli vähän outo. Kumilenkit, vampyyri ja huppuun piiloutuminen tulivat tällä viikolla selviksi.
Mutta, ettette ihan kyllästyisi mun "hauskaan" sepustukseen, vois tähän loppuun laittaa yhden kivan jutun, joka mun piti kertoo leirillä, mutta kun ei annettu mahdollisuutta.
Mies käveli kadulla, katsoi taivaalle ja huusi
"Katsokaa, enkeli!" Ohikulkijat nauroivat
ja sanoivat: "Nehän ovat vain pilviä,
tyhmeliini."
Ajattele, miten ihanaa olisi
nähdä enkeleitä siellä missä muut näkevät
vain pilviä, ja miten surullista olisi nähdä
vain pilviä siellä, missä on enkeleitä.
(Kirjasta: Katso meitä, enkeleitä! Toimittanut Leena Järvenpää)
Löysin kamerasta uusia (!) asetuksia, esim. värin korostaminen, joten pitihän niitäkin sitten kokeilla, joten saatte nauttia kauniista kuvistani :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti