tiistai 26. toukokuuta 2009

Liikunnan riemuja

Olen itse hyvin ailahtelevainen urheilija. Tai tarkemmin sanottuna liikkuja. Saatan ottaa joskus tavoitteeksi kuntoilla enemmän. Silloin liikun muutaman kerran viikossa tavoitteellisesti. Yleensä kuitenkin innostus kestää max. 3 viikkoa, jonka jälkeen en sitten liiku pariin viikkoon lainkaan.


Olen kuitenkin oppinut näistä "virheistäni" ja nykyään asenteeni liikkumiseen on hieman erilainen. Tavoitteena ei ole mikään unelmavartalo tai reipas lihaskunnon parantaminen vaan yksinkertaisesti hyvä olo liikkumisella. Olen huomannut, että vain yksi hikilenkki viikossa antaa jo olon, että on tehnyt jotain. Joka siis on tarkoituksenani.



Mitä mä sitten puen tälle urheilusuoritukselleni? En todellakaan ole mikään merkkiuskollinen. Sanotaanko, että panostan enemmän mukavuuteen ja monikäyttöisyyteen, kuin erikoisominaisuuksiin. Yleensä tämä näkyy myös tuotteiden hintalapuissa, mutta en vaadikaan paljon, koska urheiluharrastukseni ei ole kovin vaativa.

Ainoa mitä vaadin urheiluvaatteelta, on tummuutta. En voisi ikinä kuvitella pukeutuvani lenkkipolulla esim. valkoisiin tai jopa vihreään väriin! Vaikka ei siellä kukaan katsokaan juuri sinun pukeutumistasi, olisi hyvin noloa mielestäni pukeutua johonkin muuhun väriin kuin mustaan.

No, kaikilla on omat mielipiteet ja sanokaa tekin, onko teillä jotain omia fiksaatioita pukeutumiseen urheilun saralla, vai urheiletteko lainkaan?

P.s. mitä seksikästä on alusvaatekerrastossa? kun tuntuu, et kaikki mainoskuvat, joissa mainostetaan alusvaatekerrastoja, niin siinä nainen ja mies istuvat vierekkäin vaatteissa ja tilanne on jotenkin seksikäs. No, kai sitä saa tehdä miten lystää.

P.p.s. Ja Täältä muuten löytyy arvonta. Jos siis nätit korut kiinnostaa. :D

kuva

Ei kommentteja: