torstai 11. kesäkuuta 2009

Selityksiä

Ennen kuin edes yritän sanoa mitään puolustukseni, voin sanoa suoraan, että ihminen on vain ihminen. Joka siis tarkoittaa sitä, että joskus sitä vaon unohtelee asioita ja aina ei ehdi. Okei. Hienoa, nyt voi sitten palautua takaisin päiväjärjestykseen.

Loma siis on alkanut :D Jippii! Kesätöitä ei kyllä vieläkään ole. No, okei. Oon ollu sillä yhdellä riparilla yövahtina, josta saa pienen korvauksen ja olen lähdössä 4ksi päiväksi latenleirille, mutta itsen töitä en ole saanut.

Muutenkin koko kesän alku on vain ajelehtinut ympäriinsä. No okei, oon hengaillu kavereiden seurassa (huomattavasti enemmän kuin esim. vuosi sitten). Lisäksi olen päässyt huimat kolme (3!) kertaa nauttimaan auringon iloista, ihanaa :D

Lisäksi eilen keskiviikkona olin tosiaan Sataman yössä katsomassa Juha Tapiota (eturivissä tietenkin :D). Keikka oli kyl ihan sairaan hyvä. Valitettavasti vaan kamera jäi kotiin, mut siel oltiin. Sen jälkeen kierreltiinkiin vähän ympäriinsä, rantaraittia (anteeks kaikki rauhallista iltaa viettäneet :D). Sit siirryttiinkin karaoke-teltalle ja kyllä minäkin siellä laulun taisin kaverini kanssa luikauttaa. Oli muuten ensimmäinen kerta näin julkisesti, eikä ees tuntunu missää... Myös Maija Vilkumaa esiintyi myöhemmin ja sekin keikka meni eturivissä heiluessa.
Loppuilta menikin syvällisissä pohdinnoissa ja päättyi ajatukseen, ennen kesänloppua on tapahtunut ja paljon. Mitä se tarkoittaa, en itsekään välttämättä tiedä sitä :D

Toivon kuitenkin, ettette ihan jätä blogia unohduksiin, kyllä täällä vielä hengissä (väsyneenä) ollaan :D

Ei kommentteja: