keskiviikko 26. elokuuta 2009

Facebook, Naamakirja, FaBo

Siis jos joku ei ymmärtänyt otsikosta, on siis kyse Facebookista, jonne pääsee Täsä!


Itse en ole oikein innostunut kyseisestä paikasta, kuten joku pystyikin päättelemään. Ensin ajattelin, että onpas mukava paikka. Sitten kuulin juttuja, mm. sen, että amerikkalaiset firmat voivat käyttää kyseisiä kuvia omiin mainoskampanjoihinsa ihan noin vain koko sen ajan kun kuvat on facessa. Lisäksi kuvia ei saa ikinä pois sieltä (tämä saattaa kyllä liittyä siihen, että kuviahan ei periaatteessa saa ikinä pois netistä, kun ne on kerran laittanut sinne).


Muutenkin idea tästä kaverin-metsästyksestä on järkyttävä. Pyydetään kavereiksi jopa niitä, joille ei "oikeassa" elämässä sano edes moi ja sitten vertaillaan toisten kanssa, kenellä on eniten kavereita.

Lisäksi tätä omaa profiilia pitäisi olla päivittämässä n. 5 minuutin välein. Lisäksi nykyään kaveripiirissä kaikki jutut kulkeutuu feissin kautta. Esim. jos sovitaan jotain juttuja, ne sovitaan kirjassa.


Lisäksi nykyään kaikki puhuu eri jutuista mitä naamassa on. Joko ollaan innostuneita jostain pelistä, josta en tietenkään tiedä yhtään mitään. Tai sitten puhutaan eri testituloksista, joita feissarista löytyy iso määrä. Lisäksi saatetaan ihmisistä puhua sen mukaan ovatko he fabossa vai ei.

Lisäksi ärsyttää ihmiset, jotka sanovat, että "minähän en koskaan mene facebookkiin", sitten he ovat siellä kuitenkin kuukauden sisällä. Tällä hetkellä tunnen vain n. 5 ihmistä, jotka eivät ole facessa.

Toisaalta olisi siitä kyllä hyötyä. Pääsisi tutustumaan ihmisten elämään ja olisi helpompi saada ihmisiin yhteyttä. Mutta miksi! Mielestäni se on kyllä maailman kaikkeuden turhin keksintö.


p.s. okei, ymmärrän, että bändit yms. kokoonpanot on siellä, mutta että jotkut/ bloggaritkin???

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Melkoisen sinisilmäistä, naiivia tekstiä. Ymmärrän kyllä, jos Facebook ei kaikkia innosta, mutta nämä perustelut tuntuvat vähän köykäisiltä. Kukaan ei pakota sinua päivittämään omaa tilaasi viiden minuutin välein, eivätkä amerikkalaiset yhtiöt todellakaan voi napsia kuviasi mainoksiinsa ihan tuosta vain - voit rajata kuvasi ja tietosi näkymään tahan niille ihmisille, joille itse haluat. Kaverinvertailurumbaan ei ole mikään pakko mennä mukaan, ja ainakin vähän vanhempien ihmisten parissa tuntuu lähinnä naurettavalta yrittää päteä suurella kaverimäärällään. Puolituttuja e tarvitse hyväksyä kaverikseen, sovelluksia ei tarvi ottaa käyttöön, menemisistä voi sopia puhelimella tai suullisesti ihan kuin ennenkin - kukaan ei oleta, että jokainen seuraisi naamakirjaa monta kertaa päivittäin. Facebookin käyttö on hyvin paljon kiinni siitä, mitä itse haluaa.

Emmi kirjoitti...

anonyymi:
kun luit tekstini noinkin tarkkaan, huomasit varmaan, että teksti oli täysin omaani ja mielipiteet minun omiani. Kiitos kuitenkin täsmennyksistä, ettei kaikille jäänyt samanlaista mielikuvaa kuin minulla oli.